Jokainen päivä oli uusi, vaikka paljoilla rutiineilla höystetty. No, myös matkustin ulkomaille, ryhdyin opiskelemaan, työskentelin apurahalla, sain tutustua likemmin muutamiin hienoihin uusiin ihmisiin, hyväksyin joitain solmussa olleita asioita.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En muista luvanneeni mitään. Lupaan täten yrittää kiroilla vähemmän.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kuollut. Isä sai infarktin, milloin kuolema tuntui läheiseltä.
5. Missä maissa kävit?
Yhdessä kotimaassani, Kreikassa.
6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2016, joka puuttui vuodesta 2015?
Uudessa vuodessa muutoksen mahdollisuus vahvistuu hetkellisesti. Haluaisin uutta tuntua aikaan, omaan elämänasennoitumiseen. Se on mahdollisuus, ja mahdollista.
7. Mitkä vuoden 2015 päivämäärät tulet muistamaan aina ja miksi?
Koulun alkamispäivä 12.8. kun Vanni meni ekaluokalle ja Veikko neljännelle.
Uskaltaa tehdä itselle pelottavia asioita ja laajentaa siten rajojaan: matkustaa ulkomaille ilman lapsia, opetella uusi urheilulaji, pyytää apua, kouluttautua lisää.
9. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
9. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
Vanhemmuuteni yllätti tänä vuonna ylisuuret haasteet, joista en meinannut selvitä.
10. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
10. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
Päänsärystä, influenssasta, oksennustaudista, sisäisistä mustelmista.
11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Homer Simpsonin.
13. Kenen käytös masensi?
13. Kenen käytös masensi?
Luonnonvaroista piittaamattoman naapurin, joka survoi arvokkaan irtaimensa sekajätteeseen.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan ja asumiseen. Kirjoihin.
15. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
15. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
Matkustamisesta hyvissä ajoin etukäteen, sen aikana ja jälkeenpäin. Harmaan kesän jälkeen harmaimpana syysmartaana välimerenturkoosi oli parasta lääkettä. Runoista vs. popmusiikista. Lastenkirjallisuudesta. Kaija Juurikkalan sielunnäkökyvystä. Olen innostumisherkkä.
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2015?
16. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2015?
Adelen Hello, Robinin Sua varten, Yonan Niitty ja taivas.
17. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi? Onnellisempi.
17. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi? Onnellisempi.
b) laihempi/lihavampi? Laihempi.
c) rikkaampi/köyhempi? Rikkaampi.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikkuneeni.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Äkämöityneeni lapsille kohtuuttomasti. Sairastaneeni kulkutauteja.
20. Rakastuitko?
En.
21. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
Vain elämää. Heimat tulee olemaan uuden vuoden ehdoton lemppari. En ole pääsyt kärryille Siltaan, Downtown Abbeyyn tai Olipa kertaan, koska en katso telkkaria.
22. Vihaatko nyt jotakuta, jota et vihannut vielä viime vuonna?
En.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tomi Kontion ja Elina Warstan (kuv.) Koira nimeltään Kissa.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Sanni.
25. Mitä halusit ja sait?
Tuntea Välimeren.
26. Mitä halusit muttet saanut?
Koulutusta ja kokemusta vastaavaa palkkaa työstä.
27. Mikä oli suosikkileffasi?
Rakkaus.
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Vietin juhlaa ystävien kanssa Maria P:ssä. Täytin 43.
29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Reipas liikunta.
30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2015?
Huoleton.
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Sama asia, joka meinaa viedä joskus järjen: perheellisyys. Sekä liikunta monine hyvinvointivaikutuksineen.
32. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
En kenestäkään.
33. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Lasten hyvinvointi.
34. Ketä ikävöit?
Lapsiani kun olemme erossa. Sielun puolikasta.
35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Sini Sarén.
Kaija Juurikkala.
Voi, monet pienet ja monet vanhat.
36. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2015?
Hellittämisessä on keskeistä luopuminen omasta luulosta. Itse voi aina ajatella ja tehdä toisin.
37. Oliko vuosi 2015 hyvä vuosi?
Jokainen elämän vuosi on arvokas.
38. Mikä oli paras hetki?
Arjen hetket, kun kaikki on ihan hyvin. Lähtemiset ja paluut. Itkut ja naurut.
39. Mikä oli huonoin hetki?
Läheisten sairastumiset.
40. Missä olit kun vuosi 2015 alkoi ja kenen kanssa?
29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Reipas liikunta.
30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2015?
Huoleton.
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Sama asia, joka meinaa viedä joskus järjen: perheellisyys. Sekä liikunta monine hyvinvointivaikutuksineen.
32. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
En kenestäkään.
33. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Lasten hyvinvointi.
34. Ketä ikävöit?
Lapsiani kun olemme erossa. Sielun puolikasta.
35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Sini Sarén.
Kaija Juurikkala.
Voi, monet pienet ja monet vanhat.
36. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2015?
Hellittämisessä on keskeistä luopuminen omasta luulosta. Itse voi aina ajatella ja tehdä toisin.
37. Oliko vuosi 2015 hyvä vuosi?
Jokainen elämän vuosi on arvokas.
38. Mikä oli paras hetki?
Arjen hetket, kun kaikki on ihan hyvin. Lähtemiset ja paluut. Itkut ja naurut.
39. Mikä oli huonoin hetki?
Läheisten sairastumiset.
40. Missä olit kun vuosi 2015 alkoi ja kenen kanssa?
Lasteni ja naapuriystäväni Hilkan ja perheen kanssa.
41. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
41. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
Tarpeeksi eli sopivasti.
42. Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
42. Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
Valitettavasti.
43. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Valitettavasti.
44. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
43. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Valitettavasti.
44. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
Elääkseni ja elättääkseni.
45. Mikä oli ylpein hetkesi?
Uskaltamisen hetket: Seisoa sanojeni takana, luottaa itseeni. Inhimillisyyden huiput: todeta virheellisyyteni, antaa ja pyytää anteeksi.
46. Mikä oli noloin hetkesi?
Olen aktiivisesti unohtanut. Jokin unohtamiseen liittyvä varmaan...
47. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisin hankkinut tukea jaksamiseeni ajoissa tukeakseni lapsia heidän kasvukivuissaan.
48. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit?
Kolmeen. Se on minusta aika hyvä lukema. Oulu, Kuopio, Hania.
49. Mikä on suunnitelmasi vuodelle 2016?
Matkustaa pohjoiseen. Tehdä tiitterästi työtä, pitää toivo hengissä, rakastaa lähellä oleva ihmisiä. Ajatella raikkaasti elämästä. Olla avoinna uusille tuntureille. Olla kekseliäs arjessa. Juhlia elämää.
50. Kuvaile yhdellä lauseella vuotesi 2015:
Melkoinen seikkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti