maanantai 6. huhtikuuta 2015

Nainen sulkee silmänsä

Kermanväriset pitsialusvaatteet poimuilevat vartalon viivaa. Sohva taipuu keskeltä uuksi. Ryppyisissä käsissä liikkuu mohairlanka ja viipyy. Koukku silmukoi, purkaa. Pohjavesi lämpenee ruumiiseen vatsalaukussa. Seinän takana naapuri napsauttaa valon päälle. Nainen sulkee silmänsä.





Raivosta paiskatut ovet roikkuvat vajain saranoin,
sisäisen järistyksen voimasta.
Avonaisten patojen tyhjeneminen
on löytävä toisia reittejä.

Sisäisen järistyksen voimasta
lipuu hiljemmin ulos jokin.
On löytävä toisia reittejä,
lempeämmin, oman ruumiin koukeroin.

Lipuu hiljemmin ulos jokin,
jonka lauseet ovat väistymässä.
Lempeämmin, oman ruumiin koukeroin
pääsemässä irti.

Ilman sanoja tapahtuu
avonaisten patojen tyhjeneminen.
Ei enää minussa, tuskin sinussakaan
raivosta paiskatut ovet roikkuvat vajain saranoin.

Nainen avaa huokosensa, tuntee sisällään kerivät säikeet, hengittää itkujen ja naurujen välissä kevyesti ja tietää, miltä tuntuu olla selkeäpiirteinen puupalanen, tänään keltainen, loksahtaa huolten tuolle puolen. Hellittää. Olla hellä likeltä lähtien.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ahaa!

Molemmat kädet kirjoittavat kirjoittamasta päästyään. Listoja asioista, jotka pyörivät terveessä päässä suurimmalla linkousteholla. Jotta eivät pyörisi, vaan jähmettyisivät ja jäisivät paperille. Sanat kirjoittavat itseensä rauhan paperilla. Ovat minusta pois, jemmassa, littanoina. Oppimispäiväkirjaa. Esseetä. Tehtävää. Roskaa. Runoa. Molemmat silmät lukevat nälkäisinä jokaisessa saumassa, muutaman rivin aamulla, yöllä punaisen otsalamppuvalon varassa. Päivällä vähän tuosta, illalla kappale tästä. Asiat ovat edenneet tähän.





Kirjoittaminen tapahtuu, kun samalla ruumis kirjoittaa arabialaiseksi luonnehdittavissa olevaa omaa kieltään. Tärinäterapia laittaa rakkauden virtaamaan. Sen joka on ollut patoutuneena, hirvittävien huolien murskaamana. Huis-hais-hois.   

Herranen aika sitä sairastamisen määrää ja kasvamisen tuskaa. Viikkokausien luulot pois nyppivä tautikirjo ja siinä samalla vellova loputtoman tuntuinen tyttönä kasvamisen kuohunta. Apua huusin ja apua olen saava. Koska on pärjättävä yksin, ei voi käsittää sitä helpotusta, jonka apu tarjoaa.

Moni asia ei voi jatkua kuten tähän asti. Muuttuvat tekijät löytyvät läheltä, ihan tästä. Pienikin toisella tapaa tekeminen on ollut huojentava löydös. Meillä on salaisuutemme. Sitä on varjeltava. Huolista voi huoletta kirjoittaa yhden kirjan. Onnista toisen. Tämä hetkikin on niin ikuinen. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kasvattamaan ryhtyminen

Hyvänen aika, miltä kasvattamaan ryhtyminen tuntuu. Mullan sijaan serlaa, basilikan sijaan ruohoa. Sekoitetaan valolla lämmössä. Omien tunteiden selkeä sanallistaminen synnyttää hyväksyntää sinussa ja minussa. Se onnistuu. Nappaan itsestäni kiinni. Oman replikoinnin muuttuminen on suorastaan ihme. Sitäkin voi muuttaa ja sen pienen muutoksen vaikutus on niin iso. Tästäkin on tullut todempaa. Olemalla tietoisesti vähän armelias meille.

Kannattelevat voimat vapauttavat syviin lihaksiin kapseloitunutta energiaa tavallisessa elämiseksi. Kun ylivirittyneisyys polkaisee maailmanpyörän isoon vauhtiin, sanojen ylöskirjoittaminen vangitsee ne turvallisesti paperille talteen. Ei tarvitse kantaa kaoottisia ideoitaan mielessä ja iholla, vaan ne ovat jemmassa jäsentyneinä. Näistä haaveksin. Nämä teen lähivuosina, yhden kerrallaan, aikanansa, tuon teen kesällä. Saisit sinä sielu silti nukkua.

Ruumis on tottunut epävireeseen, vinouteen, vereslihaan. Yhdestä päästyä toinen jampii kainalon alta uudeksi möykyksi. Onneksi on lääkärijatkumo. Onneksi ovat kannattelijat, työkseen tukiverkkoilevat. Ehkä tässä ajassa saan vain siten hellitettyä.

Unissa vääjäämättömät jäävuoret, jotka repivät rakenteet rikki, hipaisten, silti hengissä. Luottamus on saanut paikkansa.  

Ja me kasvamme yhtä matkaa, samalla polulla, samoissa maissa. Lapsen kivun jakaminen vie kaikkein suurimpaan valoon.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kirjoittamisen seuraamukset

Yhdessä kirjoittamisesta nousee henkinen hinku. Yhdessä kirjoitettuani puhun yksin ääneen, runollistan pölyrätin, patapatan ja sinipiian. Halu jynssätä kynällä ei ole mitään pyykkikoneen hienopesua.

Pitkittyneeseen määrittelemättömään hengitystieinfektioon määrätyt erilaiset lääkkeet koktaloituvat ruumiissani harhanäyiksi, hikoiluksi ja tärinäksi. Runoilija näkee maailman muutenkin toisin, väärin, yli. Virittäydyn lepoon sanojen kainaloon. Entä jos jonain päivänä tervehdyn ja herään.

Silloin huomeneni on paidanhelma
ja perheenikävä rispaantunut,
kun kosketan silmäripsellä aamua,
jäistä huomista,
hyvästi sanottuna,
otsarypyttä.

Silloin soivat stereot minulle avauduttuaan hello ja sulkeuduttuaan goodbye. Se ei ole kreikkaa, vaikka kuulostaa hämärältä. Voisin syöstä konkurssini syvemmäksi ja tehdä avaruusmatkan sijaan horisontaalisen liikkeen ikävää tuntematta, pallon ja mielen myötäisesti, kauemmas täältä. Irti.

Päätyisin hyytävän korkealle kallionkielekkeelle maalaamaan silkkaa sinistä, antaisin ilmaston silittää kipupisteeni pyöreiksi ja vastata, miksi keltainen nousee taivaanrannasta. Se on toivo.

Valoon pääsee, kun jättää jotain jälkeensä ja ottaa pää edellä hypyn imeliin tomaatteihin, väkevään fetaan ja naukkaa päiväouzosta jääpalan. Mustissa mummosukkahousuissa asuu tosikko skandinaavi, joka nauraa Korfun yössä vain keskushermostotuhottua viskihymyä. Valoon pääsee, kun sen tekee.

Ympärillä olisi silloin
vain vettä, kaikkialla
ympärillä hiljaista
vettä kannattelemassa
minua.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kevät irti



Juosta tahallaan umpeen
pakon voimaan luottaen.
Päästää irti turhasta kuormasta
ja löytää arjen hellyys, armeliaisuus.

Pakon voimaan luottaen
yskiä pellolle, mikä pellolle kuuluu
Löytää arjen hellyys, armeliaisuus
itävän valon sirkoissa.

Yskiä pellolle, mikä pellolle kuuluu,
äänetön paha.
Itävän valon sirkoissa
näkee lukea.

Äänetön paha
on riisuttu.
Näkee lukea
rakkaudesta.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hienopyykkiä




Leikin toisin ajattelemista
liian vakavasta käsin.
Säätelen sisäisiä rajojani
ristiriitojen rauhassa.

Tilhet kuivattavat
pihlajanmarjoja
viidellä narulla.

Lupa olla
sanoitta
yhteydessä
itseensä ja toisiin.






 

lauantai 31. tammikuuta 2015

Salaisuus


Vain yksi attribuutti ja täysi mullistus saada kerralla näkyväksi kaikki se harmaa höttö elämänsä ensi muistoista tähän päivään. Kuin olisi löytynyt sopiva avain, jonka ei tiennyt olevan hukassa. Ruumiin piirtämissä ääriviivoissa virtaa syvä rauha, anteeksianto ja hyväksyntä omasta olemassaolosta. Etsiminen on päättynyt tällä erää tähän. Kuinka paljon näin hyvää elämää voikaan olla vielä jäljellä.