sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tsunameja ja selvää näköä

Ennakoin tsunamin, ehdimme kiivetä jyrkät rappuset ylös, tiedän oikoreitin liian kapeasta kohdasta. Tornissa on neljä sivua. Se alkaa huojua. Se, joka putoaa, en ole minä. Se, joka putoaa, pysyy hengissä. - - - Maajussin villapaita tuntuu hyvältä yllä. Hän lähtee. Tiedän, että uhka odottaa talon sisällä, mutta menen silti. Joudun hyökkäyksen kohteeksi, pääsen ovelle, huudan. Herään. Huuto on sisällyttänyt minut lapsenkin pahaan uneen. Herätä yhdessä pahaan uneen, jonka huutoni yhdistää.

Lasten tarvitsevuus vs. oma riittämättömyys juonii päivissäni. Joutua puhumaan lapsille ääneen asioita, joita pitäisi jakaa toisen vanhemman kanssa, ajatella ääneen, jotta oma ajatus oikenisi. Todeta neuvottomuutensa, kun päättää ja vastaa yksin perheen arjesta. Keksiä, että voisi kokeilla boheemielämää ihan vain vaihtelun vuoksi. Kuunnella vain ja lakata kasvattamasta. Olla ratkaisu. 





Kello viisi aamulla kissat ovat eläneet tunnin virkeinä. Kello kahdeksaan mennessä olen nähnyt lisää painajaisia. Lakkaan huojentuneena suunnittelemasta mahdotonta draamakasvatustehtävää, koska se oli unta. Kello kahdeksaan kestänyt yö on silti lahja. Valmistan aamiaista, valmistan lounasta, autan, kuuntelen, piirrän, hyväksyn, luen ääneen, puen, puhun, ajattelen ääneen, organisoin, pyykkään, silitän, kerron, pidän sylissä, ihailen, tuskastun, pesen kolmet hampaat, komennan, hoputan, kiitän, suukotan, hyvästelen.

Lapsista irronneena käyn pitkällä lenkillä, olen ostamatta uusia jouluvaloja ja tehosekoitinta rikkinäisten tilalle, löydän tytölle esiintymisasuun tarvittavat, hypistelen pojalle uutta kylpytakkia, säästän, silitän kissoja, käyn teatterissa nauttimassa taiteen hyvinvointivaikutuksia, olen ihmisten ilmoilla, juttelen ystävän kanssa, sytytän kynttilät, keitän sushiriisin, kuuntelen fadoa.

Makustelen vapautta. Virtaan omassa ajassani. 

Totean, että olen etsijä ja tiedän suuntani.      

  

Maatuminen






Laulan
suu mullassa,
kuinka lumi solisee,
humisevat lehdet.

Etsiminen hiiltyy
kaunokirjoitukseksi
kallion juureen.

Jäljellä on loppu, elämä,
tämä kaikki hengittävä
muistojen maatua,
virrata, tuultua, palaa.
 












sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Syksyn värit


Meille on muuttanut talitinttiperhe. Se ilakoi hämärissä suojiinsa parvekkeen vuorilautoihin. Emme ole yksin. 


Koti on kutonut uuden alttarinsa kynttilöineen, kuvineen muistella lasten, vanhempien, omaa lapsuutta ja elämän hetkellisyyttä.

On aika tummasta tummaan. Ja sittenkin syksyn väreissä on toivo.

Hymy juoksi tänään syliini.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Näköihottuma, kuulomustelma

Ihottuma on kiivennyt luomille.
Visuaalinen lahja rypistyy samassa tahdissa sydämen lyöntien kanssa.
Mustasta jäästä polviin tarttuu mustelmat.  

Vapaata tahtoa valita vapaasti.
Ihmisten välisen kohtaamisen mahdollisuus.
Miten se on sen läsnäolon laita?
Voiko olla luovasti?
Vastata mielekkäästi uudessa tilanteessa.
Vastata uudesti vanhassa.

Voiko?

Puhumaton puhuu, puhuva vaikenee.
Pieni yhteys on yhteys.

Kuuntelen ankarasti. 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mustat marjat



Kerta toisensa jälkeen
syksy koteloi minut.
Lempeästi kuiskaillen,
väkivalloin.

Arki ei jakaannu,
erilaisuus ei kokoonnu
ilosta kirjavaksi tilkkutäkiksi.
Inhimillinen yhteys on seitinohut.
Nauru äänettömissä.

Kukaan ei soita,
kukaan ei kysy,
mitään ei kuulu.

En soita,
en kysy,
en kuulu.

Raahustan unesta uneen
vettynyt ajatus
sydämellä.




Ennen kuolemaa
lehdet ovat
valoa täynnä.



Ilmaisun laatu selviää vasta ajatuksen päätyttyä.


lauantai 13. syyskuuta 2014

Teitä, siltoja, polkuja

 

Aluksi satunnainen autoilu tuntui ylelliseltä, kun ei tarvinnutkaan liikkua lihasvoimalla kaikilla säillä. Että oli tuossa tuokiossa siirtynyt paikasta toiseen, kuivin nahoin, joutuisasti. Äkkilähdöt olivat mahdollisia, saattoi lähteä, tuosta noin vain, vaikka ilman syytä, luontoa varten varustautumatta, leveästi aikatauluttamatta. Mutta, mutta...

Kun oli tottunut liikkumaan jalan ja pyörällä, ei muistanutkaan satunnaista autoa, vaan lähti huoletonna entiseen tapaan. Auton kanssa piti suunnitella reitit uudestaan, huomioida kulkusuunnat, väistämisvalvollisuudet ja muut pellilliset liikennesäännöt, huolehtia lasten istumaturvallisuudesta ja mikä rasittavinta, paikoittaa kulkuväline edullisesti ja riittävän lähelle kohdetta. 

Olin pitänyt kulkemistani reiteistä, polkemistani poluista. Poikkeuksellisen lauha ja sädehtivä syksy on hellinyt ulkona liikkujaa, voimaannuttanut kirpeällä tuulella, hoitanut hapella, silittänyt valolla, avannut hengästyjän ihohuokoset, sulattanut solut. 

Hitaasti ja maan tasalla liikkuessani koen ravitsevaa yhteyttä maahan, maisemaan. Puikkelehdin teiden poskissa, risteilen poluillani, teen tiheitä reittivalintoja, poikkean, paikoitan, poljen, omaan tahtiin. Pienessä kaupungissa kaikki on ulottuvillani. Joskus laina-autolla, joskus kaverin kyydillä. Lihasvoimalla mieli hyvin. 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Yövedet

Kimaltaisivat tähdet
valuttaisivat silmävedet

pienisivät nivelet
luutomuksi

yhteenymmärrettäviksi
 lauleluiksi

kun on yö vesissä