Kasvattamaan ryhtyminen

Hyvänen aika, miltä kasvattamaan ryhtyminen tuntuu. Mullan sijaan serlaa, basilikan sijaan ruohoa. Sekoitetaan valolla lämmössä. Omien tunteiden selkeä sanallistaminen synnyttää hyväksyntää sinussa ja minussa. Se onnistuu. Nappaan itsestäni kiinni. Oman replikoinnin muuttuminen on suorastaan ihme. Sitäkin voi muuttaa ja sen pienen muutoksen vaikutus on niin iso. Tästäkin on tullut todempaa. Olemalla tietoisesti vähän armelias meille.

Kannattelevat voimat vapauttavat syviin lihaksiin kapseloitunutta energiaa tavallisessa elämiseksi. Kun ylivirittyneisyys polkaisee maailmanpyörän isoon vauhtiin, sanojen ylöskirjoittaminen vangitsee ne turvallisesti paperille talteen. Ei tarvitse kantaa kaoottisia ideoitaan mielessä ja iholla, vaan ne ovat jemmassa jäsentyneinä. Näistä haaveksin. Nämä teen lähivuosina, yhden kerrallaan, aikanansa, tuon teen kesällä. Saisit sinä sielu silti nukkua.

Ruumis on tottunut epävireeseen, vinouteen, vereslihaan. Yhdestä päästyä toinen jampii kainalon alta uudeksi möykyksi. Onneksi on lääkärijatkumo. Onneksi ovat kannattelijat, työkseen tukiverkkoilevat. Ehkä tässä ajassa saan vain siten hellitettyä.

Unissa vääjäämättömät jäävuoret, jotka repivät rakenteet rikki, hipaisten, silti hengissä. Luottamus on saanut paikkansa.  

Ja me kasvamme yhtä matkaa, samalla polulla, samoissa maissa. Lapsen kivun jakaminen vie kaikkein suurimpaan valoon.