Aamutaivas on korkealla. Vaihdetaan pieniä, tasaisia lauseita. Tyttö laulelee, kertoo hienostelevansa kotia. Poika arvelee, että siskosta tulee varmaan laulaja. Kahvikiehkura naurattaa aistejani. Halataan.
Arkiset asiat tulevat hoidetuksi kukin kerrallaan, ajallaan.
Kesässä säilötty mielenrauha lusikoituu hyväksi.
Poika ihastuu pyöräilemiseen ylitettyään rajansa. Tyttö seuraa perässä apurattain. Pyörillä on yllättäen kaksi pientä. Mikä liikkumisen riemu! Me pyöräillään!
Metsälenkillä poikkean lempipolulle ja polulta kauniille siirtolohkareelle. Miten avaruudellinen on kiven pinta, karhea, voimakas, lämmin. Männynsiemen, neulasia, sammalta. Kaupungin humina, lähiön kilke, polun rahina. Naavaa, liikkuvat pilvet, runkojen värit. Äkkiä: Joku polkupyörällä umpimetsän polulla, säikähtää minua kivellä, harmaata ja mustaa, palaa kysymään, olenko totta.
Levollisuus niin on kaunista.
VastaaPoista