Suunnittelematta laventelilla mankeloitu,
vahingossa pesty maisema.
Tyhjennän kotia,
kuolinsiivoan.
Ei saa ihminen minälleen kylliksi.
Kallo halkeaa, maa ja pallo.
Rauha hengittää arjessa
vasta kun ego hiljenee,
ja sisin pääsee valoon.
Vähän äären kutsumana
avaan yhden ikkunan
läpinähtäväksi,
kiitollisena käytäväksi,
usvaisille niittyvillapelloilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti