Aavistinkin, että lähtemällä lähelle matkalle saavuttaa yhtä ison kotiinpaluun onnen kuin käymällä kauempana. Irralleen ihanasta kodista ja armaasta arjesta. Jaettu matkakokemus vahvisti luottamusta lapsiin ja tuskin sisuksiin mahtuvaa ylpeyttä heistä: Kuinka junalla kuljimme, annoimme kauniin vuodenajan lipua maisemissa, kuinka nukuimme hyvin saaren hiljaisuudessa, kuinka yhdessä ratkoimme risteyksiä ja valitsimme polkuja. Löysimme kuunsillan ja ensilumen.
Kiireetön yhdessäolo rakkaimpien kanssa palasi raikkaana kotiin. Millainen avaruus sydämeen syntyikään erilaisten lasten ja aikuisten kohtaamisista. Palattua juuret humahtivat tuntuvasti kodin maahan. Olen entistä enemmän pienen ja yksinkertaisen ystävä: Kun on riittävästi ravintoa, lepoa, luontoa, luonnollisia kohtaamisia päivien rytmissä, on onni läsnä.
Pelkään elämää ja ihmisenä olemista vähän vähemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti