Miten sointuisaa on nukahtaa ja herätä sateen tasaiseen ropinaan. Miten on onnellista katsoa lapsen kanssa toisiaan, olla toisilleen totta, olla yhdessä naurussa. Puhella selkärankaisista ja selkärangattomista, lukea ääneen aamulla, päivällä ja illalla, koska siihen on aina aikaa. Nauttia niistä arkielämän monista hetkistä, kun ei tarvitse sanoa mitään. Tuntea olevansa puiden sukua ja löytää sille nimi jota ei voi lausua. Kokea palaisuutensa tässä kaikessa, kaikkeudessa. Vaivatta, ilman mitään ponnisteluja, kevyesti. Hellittäneellä on hengittäminen helppoutta, pienine tärkeine kiinnekohtineen. Yhteentulemiset, arkieroamiset, jälleennäkemiset, rutiinit ja rituaalit. Ja se yksinkertaisuus, mitä on niiden välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti