Tsunameja ja selvää näköä

Ennakoin tsunamin, ehdimme kiivetä jyrkät rappuset ylös, tiedän oikoreitin liian kapeasta kohdasta. Tornissa on neljä sivua. Se alkaa huojua. Se, joka putoaa, en ole minä. Se, joka putoaa, pysyy hengissä. - - - Maajussin villapaita tuntuu hyvältä yllä. Hän lähtee. Tiedän, että uhka odottaa talon sisällä, mutta menen silti. Joudun hyökkäyksen kohteeksi, pääsen ovelle, huudan. Herään. Huuto on sisällyttänyt minut lapsenkin pahaan uneen. Herätä yhdessä pahaan uneen, jonka huutoni yhdistää.

Lasten tarvitsevuus vs. oma riittämättömyys juonii päivissäni. Joutua puhumaan lapsille ääneen asioita, joita pitäisi jakaa toisen vanhemman kanssa, ajatella ääneen, jotta oma ajatus oikenisi. Todeta neuvottomuutensa, kun päättää ja vastaa yksin perheen arjesta. Keksiä, että voisi kokeilla boheemielämää ihan vain vaihtelun vuoksi. Kuunnella vain ja lakata kasvattamasta. Olla ratkaisu. 

Kello viisi aamulla kissat ovat eläneet tunnin virkeinä. Kello kahdeksaan mennessä olen nähnyt lisää painajaisia. Lakkaan huojentuneena suunnittelemasta mahdotonta draamakasvatustehtävää, koska se oli unta. Kello kahdeksaan kestänyt yö on silti lahja. Valmistan aamiaista, valmistan lounasta, autan, kuuntelen, piirrän, hyväksyn, luen ääneen, puen, puhun, ajattelen ääneen, organisoin, pyykkään, silitän, kerron, pidän sylissä, ihailen, tuskastun, pesen kolmet hampaat, komennan, hoputan, kiitän, suukotan, hyvästelen.

Lapsista irronneena käyn pitkällä lenkillä, olen ostamatta uusia jouluvaloja ja tehosekoitinta rikkinäisten tilalle, löydän tytölle esiintymisasuun tarvittavat, hypistelen pojalle uutta kylpytakkia, säästän, silitän kissoja, käyn teatterissa nauttimassa taiteen hyvinvointivaikutuksia, olen ihmisten ilmoilla, juttelen ystävän kanssa, sytytän kynttilät, keitän sushiriisin, kuuntelen fadoa.

Makustelen vapautta. Virtaan omassa ajassani. 

Totean, että olen etsijä ja tiedän suuntani.