Kuule mummu,
kuljin semmoista metsäpolkua Myllykosken erämajalle, menin ovesta sisään. Silloin jo alkoi itkettää. Aavistin, että jotain tärkeää on tulossa.
Sinä odotit minua.
Minulle tapahtuu ihmeellisiä asioita. Sellaisetkin unelmat joita en ole kuviksi piirtänyt, tulevat hiljalleen tosiksi. (Samaan aikaan maailma melskaa, melskatkoon.) On kulunut kauan, kauan aikaa. Kymmeniä vuosia yhteen, vuosikausia toiseen.
Syliini kampeaa pieni väsynyt tyttö. Kädestäni ottaa pikkuinen poika. Tunnen heissä heidän kaiken tähänastisen aikansa. Ja meidän aikamme.
Lähelleni tulee ihmisiä, joiden enkeliydestä ei ole epäilystä.
Minua kannatellaan.
Iltapalalla juttelimme, keitä he ovat.
Sanoja löytyy.
Kaksi kissaa kehrää valoa. Olemme luodut, värikkäistä langoista virkatut. Tätä yhteys on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti