17.6.2013

Hyvä karma

Liian varhain herätyistä aamuista voi tulla vaikka minkälaisia päiviä. Jo puoli seitsemältä hatarien nukuttujen tuntien haperossa oli tiedote runokirjan julkaisemisesta valmis. Töks maailmalle ja sen yli. Etäarvostelukappaleet etanapostiin kaamean väsymyksen saattelemana ja takaisin uneen. Hyvän päivän voi aloittaa nukkumalla uudelleen.

Murukahvia ja eväspatonkia.
Kolme säkkiä vaatetta UFFille.
Mutka pääterveysasemalla. Pääterveys.
Arvostelukappaleet polkupyörällä paikallistoimituksiin.
Lippuja Kajaanin runoviikolle.
Kakkosluokan postimerkkejä, joissa pikkulinnut viheltelevät muina lintuina.
Onneksi kirjakaupassa oleskelusta ei veloiteta mitään.
Pullollinen vihreätee-lime-tuoksua.
Kimmo oli tulossa taiteilijapulla-ajatuksin Pekkaheikkiseltä.
Tarja tuskaili hukkuvia papereitaan, muuten auvoisna.
Mies sydämellisessä elastisuudessaan olikin päätoimittaja.
Kirjastossa oleleihtimista.
Sanastoasiointia.
Ihokarvat nostattavan hyvä palaute kirjan asusta kollegalta.
Lueskelua lapsen lahjakkuudesta, aikuisen levollisuudesta, yhden minuutin filosofioita.

"Elämässä on kaksi tragediaa, se että saavuttaa tavoitteensa ja se, ettei saavuta." - Janne Viljamaa
"Kilistetään sitten sinun voitollesi", hän sanoi. - David Safier
"Tämä hetki tuntuu olevan valuvikainen..." - Carita ja Tommy Hellsten





























Ehkä heinäkuussa kirjoitan Oulujärvestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti