Kaksi viikkoa vielä

Iltaisin kampus on hiljainen, tumma ja tyyni. Iltaisin siellä kulkevat unet, unelmat, toiveet, epäilykset, jänikset, puhuvat puut, laulavat pensaat, viheriöivä ruoho, tuulet. Iltaisin kampuksella seisovat yli satavuotiaat kuuset, ne ovat juurtuneet, aistineet kaiken pommituksista joenjuhliin, ja sinne ne jäävät, hiljaa, tummina ja tyyninä. Nämä kaksi viimeistä viikkoa tulvivat lapsia, jotka eivät vielä tiedä olevansa yhdessä risteyksessä, jonka muistoista laulavat jo nyt pikkulinnut. Naakoilla on perhe kuusenoksalla. Jänikset juoksevat päivisin ympyrää. Ja lapset. Tiedän paikan armahan. Kesällä me kiivetään aidan yli ja vallataan kampus ja nukutaan ikivanhan lehmuksen juurella teltassa, paistetaan vaahtokarkkeja opiskelijoilta jääneessä kivikehässä, liimataan nenänkuvat Silmun kaikkiin ikkunoihin ja rupatellaan hyväntahtoisesti vartijalle. Me kuunnellaan kampuksen aikaa, uneksitaan, unelmoidaan, muistellaan. Muistetaan. Sinua, monia, meitä.