Ojentautunut on ihmisellisiä sylejä ja puisevia teoksia toinen toisilleen näinä aikoina niin että pihassamme on pienoinen ura heidän jälkinään, jotka runoilleni avautuvat. Ja tätäkö se on se eriskummallinen rinnan autius samassa hengenvedossa, kun metsän rytmit ovat painautuneet kansien väliin ja niitä tulee lukijassaan totta, nyt. Runot muuttivat pois kotoa. Miten hyvä. Miten luonnollista. Miten voimauttavia ovat jaetut tunteet, vaihdetut sanat, vaihdetut teot. Miten onnekas olenkaan. Kohtaavat reitit ihmeellisten ihmisten kanssa, kanssakulkeneiden, uusien henkien, edesmenneiden.
Vuodenaika pyöristyy valojen väliin.
Lapsen hymy tulee avaruuksista saakka.
Nyt on tänään ja se on meillä kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti