avonaiset, nahkeat lakanalapset heräilevät
hitusta vailla järkähtämättömyyttään
rihmattomat, ulkoilmaiset aamumurut
taju, rajat ajasta kevenneet
tuulenpyörteisiksi saippuakupliksi
maata maassa
pihlajan monisormisen lehvästön alla ja tuomen ja männyn
olisiko joku - ne ovat
joka tulee empimättä luokseni
ilmanvireen silinäksi kaulalle, avonaisille käsivarsille, varpaille
ilmakehä avaa kantensa
väistämättömästi
ja runo
työnnyttäväksi
uitava omassa äänessään
antaa toisten kantaa
toivoa saada
jakaa loppunsa
täysi kauneuden kehä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti