Talossa on tuulista heinää kasvavat verhot. Laitteet hurisevat, kello tikittää. En uskalla katsoa kuvaa sisälleni. Mitä jos.
On ilmennyt, että sydämeni käpyilee epärytmissä. Olen oppinut sitä alati kuuntelemaan, runolla lääkkinnyt rytmiin päästä. Se on syntyjään sellainen, omanlaisensa. Sen verran mielenkiintoinen, että katsotaan häiriön hyvää laatua tarkemmin. Lapseni olen nähnyt monitorissa ja nyt sydämeni. Syntymäveren.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti