Sisäinen radio soittaa aamulla kaihoisia kansanvärssyjä ja suvivirsiä. Äiti soittaa. Ystävä onnittelee riimein. Vietän päivän elävässä kirkonkylässä vielä eläväisempien lasten kanssa, jotka lähtevät kanssani tarinoiden matkalle heti kun olen luotettavasti ilmaissut pitäväni heitä jokaista totena. Kuinka taitavia ja luontevia, uhon ja epäilyksen takana rajattomia ja rakastettavia. Olen tuntematon aikuisten karkkikauppaa muistuttavassa naistenvaatehtimossa. Äiti on vähän tärähtänyt. Vanhojen kirjojen kauppa lahjoittaa liikutuksen ja jo kauan sitten loppuunmyydyn Anna-Mari Kaskisen Runometsän.
Onni leviää minussa kaikkialle, vuodenaika on rehevä, ihmiset pitävät yhtä.
On keveyttä, on kauneutta.
Huominen tuo lapset kotiin.
Koivunlehdet ottavat kohinalla tuulesta kiinni.
Sydämeni epärytmiikkaa tallennetaan ja käppyrää luetaan. Sydämen koreografiaa, sydämen runoutta. Synnynnäistä söheröä, haperoa, rapsakkaa käsittämättömyyttä, loppusoinnutonta, ehkä alkusoinnullista, improvisaatiota, rajojaan tunnustelevaa. Perhoskretonki ja turkoosit siemenkorvakorut naulassa katselen unia leppäkertun kulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti